kerroin pari postausta sitten, että lukulistallani oli menossa Tunne lukkosi -vapaudu tunteiden vallasta -kirja. Nyt olen sitten tammikuun työstänyt kirjan avaamia tunnelukkoja. Tai lähinnä kirjan lukeminen toi muistot mieleen. Muistoja, jotka ovat aiheuttaneet tunnelukkoja. On ollut rankkaa ja samalla puhdistavaa ymmärtää miksi tunnen ja reagoin asioihin tietyllä tavalla.
Olen tuntenut, etten voi syyttää vanhempiani olostani. He ovat olleet todella hyvä vanhemmat. PT:ni kuitenkin totesi minulle, etten ole syyttämässä ketään vaan ymmärtämässä miksi tunnen niin kuin tunnen. Vanhempani eivät ole tahallaan toimineet kuinka ovat toimineet. Heidän teot ja sanat ovat aiheuttaneet minussa reaktioita, joita he eivät ole ymmärtäneet. Hekin toistavat kotonaan/vanhemmiltaan oppimiaan asioita. Niin kaikki tekevät.
Viimeinkin kaikki tunteet nousivat pintaan, kun kotona käydessäni kävimme äidin kanssa saman tuskaisen keskustelun lihavuudestani. Vanhempani, erityisesti äitini, eivät ymmärrä miksi olen päästänyt itseni tällaiseen kuntoon? Miksi haluan satuttaa itseäni? Hän myös painosti kertomaan, syytänkö heitä tai häntä asioista ja heidänkö takia syön? En siinä keskutelun aikana saanut kuin itkettyä. Tunsin vain kuinka vanhempani syyttävät minua lihavuudesta...he eivät YMMÄRRÄ minua ollenkaan. Enkä aina oikein tiedä haluavatko edes.
Älkää käsittäkö väärin. Olen todella läheisissä väleissä vanhempieni kanssa. Painoni ja ulkonäkö on aina ollut asia, joka on aina ollut osa meidän välejä. Isoveljeni on ollut aina huono syömään, laiha ja sporttinen. Minä, nuorenpana olen ollut reipas ja syönyt aina hyvin ettei äidin tarvitse huolehtia meidän molempien syömisestä. Koska olen syönyt hyvin, on minulta kielletty herkkuja ja jo lapsena koin suurta syyllisyyttä ja noloutta siitä, että mieleni teki herkkuja. Samaan aikaan veljellini tuputettiin ruokaa ja herkkuja hän sai aina, kun niitä halusi. Syynä oli, että hän edes söisi jotain.
Olen nyt ymmärtänyt, että herkkujen kieltäminen ja salaa syöminen kotona asumisen aikaan, aiheutti sen, että muuttaessani omilleni opiskelemaan syöminen lähti käsistä. Tukahdutin ruualla yksinäisyyttä, mutta samalla nautin vapauden tunteesta. Kukaan ei kieltänyt minua!
Innostuin laihduttamaan reilusti ennen vaihtoon lähtemistä. Sinä kesänä tapasinkin nykyisen aviomieheni. Suurin osa tietää mitä tuore parisuhde voi tehdä itsekurittomalle...minä repsahdin ja yhdessä oloon kuului herkuttelu. Vaihtoaika meni hyvin..laihduin ulkomailla ollessani, koska kiire oli niin valtava etten ehtinyt syömään. Vaihdosta palattuani muutimme rakkaani kanssa yhteen. Yhteiset aikamme täyttyivät yhdessä herkuttelusta. Yhteiseen laatuaikaan kuului aina suklaa, roskaruoka ja muu epäterveellinen. Sillä samalla tiellä olemme edelleenkin, vaikka kovasti taistelemme sitä vastaan.
Ensimmäinen yhteinen kotimme sijaitsi kaukana kaikesta tutusta ja turvallisestä. Minulla ei ollut ystäviä ja mieheni teki vuorotyötä. Olin viikkoja yksin..söin yksinäisyyteen, joka entisestään lisäsi tylsyyttä ja teki minusta mökkihöperön. Työmatkani oli pitkä ja illat menivät herkutellessa. Palkitsin itseäni työpäivästä ja gradun tekemisestä vielä töiden päälle.
Vasta muutettuamme nykyiseen asuinpaikkaamme aloin löytämään jälleen oman sosiaalisen minäni. En tarvinnut enää miestäni kaikkeen. Pääsin omin voimin kauppaan, hoitamaan arkiasioita yms. Edelleen silti herkuista irtipäästäminen on ollut vaikeaa. Vasta luettuani Tunne lukkosi -kirjaa ymmärsin, että olen kaikki nämä vuoden tukahduttaa tunteeni. Olen ymmärtänyt, että olen koko ikäni tuntenut, etten kelpaa vanhemmilleni. Olen aina huonompi kuin veljeni tai joku muu laiha ja kaunis tyttö. OLen kokenut, että vanhempani häpeävät minua. Olen fiksu ja olen pärjännyt opiskeluissa hyvin. Lähesä kaikessa mihin olen ryhtynyt. Paitsi laihduttmisessa ja terveellisessä elämässä. Miksi?
Onhan se melko vaikeaa, koska sinulle on koko ikä toitotettu kuinka olen lihava ja minun pitäisi laihduttaa, että voisin olla onnellinen....olen alkanut itsekin siihen uskoa...kuka sitten olisin jos olisinkin hoikka? Olisinko minä vai joku muu?
Voi olla hieman vaikeaa ymmärtää mitä haen edellisellä lauseella. Osa ehkä ymmärtää...se, että olen ollut aina perheen lihava ja siinä suhteessa musta lammas..on se ollut minun roolini. Se on myöskin ollut osa minun ja vanhempieni suhdetta. Se on ollut myöskin se isoin asia mitä olen vihannut itsessäni. Mitä jos tätä asiaa ei olisi? Miten näiden kaikkien asioiden kanssa tapahtuisi?
Samaan aikaan, kun olen ymmärtänyt, että minun pitää rakentaa itselleni minä kuva -terveenä, olen vihainen vanhemmilleni: Miksi en kelpaa tällaisena kuin olen? Minussa on todella paljon hyvää. Olen sosiaalinen, taitava ihmisten kanssa, osaan käyttäytyä hyvin, yleissivistykseni on korkea, rakastan urheilua...ongelmani on vain se, että olen ylipainoinen...olenko siis huono ihminen?
Anteeksi rankka tilitys...tällä hetkellä työstän tällaisia, aika rankkojakin asioita. Olen ymmrätänyt , että ilman tätä rankkaa vaihetta en ehkä koskaan pääse kiinni terveelliseen elämään.
Haluankin kaikkia laihduttajia muistuttamaan, että pääkopan pitää olla kunnossa, että elämäänsä pitää muuttaa!!
Mukavaa maanantai-iltaa teille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit. Se lämmittää sydäntäni!