Sivut

Kuukauden terveysvinkki: piikkimatto

Heippa,

Mites on teidän viikko sujunut?
Oma viikkoni on tuntunut loppumattomalta. Koti onneksi alkaa näyttämään yhä enemmän omalta kodilta, mutta vielä on paljon tekemistä. Olenkin surffaillut viime illat netissä etsien sisustustarroja meidän seinille. Postailen päätöksestäni viikonloppuna.

Tänään pitäisi vielä siivota kämppä kuntoon, koska vanhempani tulevat veljeni kanssa huomenna käymään. He eivät ole nähneet asuntoamme vielä. Veljeni näki muuton aikaan sen kaiken muuttorojun keskellä. Huomenna on kummitätini syntymäpäivät ja tämän vuoksi vanhempani tulevat tätä kautta.
 Jännittää mitä he sanovat asunnosta, varsinkin kun kaikki ei ole vielä kunnossa.
Miten se onkin näin vaikeaa löytää jokaiselle tavaralle oma paikka??

Mutta kodista enemmän seuraavassa postauksessa. Minun elämäni ihanin tuttavuus on piikikäs ja mitäänsanomattoman näköinen terveystuote: piikkimatto!
Ystäväni suositteli sitä minulle noin viisi vuotta sitten. Ensin en päässyt sinuiksi tuotteen kanssa, mutta nyt piikkimatto on melkein joka päiväinen apurini. 



Piikkimatto auttaa minua rentoutumaan ja nukahtamaan. Ja töissä kipeytyvät niskat ja hartiat paranevat. Hitsi, kun kuulosti ihan mainokselta äskeinen lause. Mutta siis ihan tosissaan, piikkimatto on pelastanut mut pahimmilta niska-hartia -seudun säryiltä sekä työstressi lievenee ja saan rentouduttua.



SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI!! 
Onko teillä muilla kokemuksia?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit. Se lämmittää sydäntäni!