Sivut

Sanat seinälle

Heippa,

Arvontani ei ole vielä saanut kuin kaksi osallistujaa, mutta onhan tässä vielä aikaa.
Esittelin pari postausta sitten teksti-taulut, jotka hankin DecoraFramesta. Ongelmaksi on muodostunut niiden asettaminen seinälle. Minulla oli selkeä visio asetelmasta tilausta tehdessäni. Olen tullut kuitenkin toisiin ajatuksiin.
Nyt tarvisinkin teidän apuanne. Mikä alla olevista asetelmista on parhaimman näkönen?





Eniten jaa-ääniä saava asetelma päätyy olohuoneemme seinälle. Ai niin pitäisi varmaan lisätä tähän kuva seinästä, johon kuvat olisi tulossa...pieni hetki napsasen kuvan....no eihän näissä kuvissa ole kuin valkoinen seinä sohvan yläpuolella, mutta eiköhän niistä silti saa jonkinlaisen käsityksen. Eli sohvan päälle olohuoneen isoimmalle seinälle. Tästä tulee hallitseva asetelmä näin ollen. Näkyy niin eteisestä kuin keittiöstäkin.


Tuli näin kuvakollaasin merkeissä. Toivottavasti tästä on edes jotain apua. Jään odottelemaan jännityksellä mikä on teidän suosikkinne! Ja ainiin, taulut pitäisi olla ensi viikon lauantaihin mennessä seinällä, koska silloin on meidän tuparit. Ennen sitä ehdotuksia, kiitos!

Ihanaa torstai-illan jatkoa!



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Itsekin olen alkanut mieltymään vaihtoehtoon kaksi, mutta muutamia ystävien ääniä on tullut vaihtoehdolle 1...apua...olen ihan hukassa miten ne nyt laitan..hmm...

      Poista

Kiitos, kun kommentoit. Se lämmittää sydäntäni!