Sivut

Vihdoin!

Hei rakkaat lukijat!

Olen pitänyt pitkään blogihiljaisuutta..anteeksi siitä.
Elämässä on tapahtunut paljon tässä hiljaisuuden aikana. Niin hyviä, kuin hieman surullisiakin asioita. Tärkeimmät ensin: sain kouluni päätökseen. Nyt odotellaan enää arvosanaa gradusta ja sitten voin kutsua itseäni KTM:ksi ja myöhemmin ekonomiksi!
Mutta siis aivan kaikista ihanin asia mikä tapahtui 1.5.2013 illalla, on se, että rakkaani kosi minua!!!
Olen siis nyt kihloissa.....ihanaa....lopullinen sormus on vielä hankinnassa. Se hoidetaan isäni kautta ja vanhempani ovat juuri ulkomailla, joten meidän pitää odottaa vanhempieni paluuta.
Nyt minulla on niin sanottu harjoittelusormus. Kaunis kylläkin, keltakultainen pienillä timanteilla. Vielä en ole ihan lukkoon lyönyt minkälainen lopullinen kihlasormus tulee olemaan, mutta vähän suunnitelmia on siihen suuntaan. Päivittelen tänne kuvia viimeistään huomenna sormusvaihtoehdoista.
Olen päättänyt jättää tämän blogin koskemaan enemmän arkielämää ja urheilua, joten perustan uuden blogin koskemaan häähössötystä, joten ne lukijat joita ne asiat ei kiinnosta, eivät katoa :)

Kiitoksia kaikille uskollisina lukijoina pysyneille ja nyt lupaan, että kun koulu on saatu päätökseen, löytyy minulta taas aikaa istua koneella ja päivitellä teille elämästäni. Olemme rakkaani kanssa myös lanseeranneet hankkeen hääpariksi 2014, joka sisältää niin häiden suunnittelun kuin reenamisen ja hyvään fyysiseen kuntoon pääsemisen. Haluamme molemmat näyttää parhaimmiltamme hääpäivänämme kesällä 2014.
 Kerron tällä puolella enemmän miten reenimme ja projektimme kulkee..sisustus, muoti ja elämään liittyviä juttuja. En lupaa, etteikö tällekin puolelle häähössötys ulottuisi, mutta pyrin välttämään!

Minulla on edelleen haasteita blogin ulkonäön yms. muokkauksen kanssa. Koitan selvitellä sitä nyt, joten ulkonäkö muuttuu heti, kun saan sen toimimaan.

Kaipailisin edelleen vinkkejä hyvästä järkkärikamerasta. Pitäisi sellainen hankkia ja opetella valokuvauksen jalotaito!

Kirjoittelen viimeistään huomenna lisää! Ihanaa ja leppoisaa toukokuista lauantaita teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit. Se lämmittää sydäntäni!