Sivut

1. adventti

Heippa lukijat,

Taas on viikko vierähtänyt ilman päivityksiä.
On tää vaan niin kiireistä aikaa. Ja eihän pelkkä kiire, vaan tää saamattomuus iltaisin. Olen tullut kyllä edelleen todella myöhään kotiin, mutta sen lisäksi tämä pimeys tekee oman tehtävänsä. Väsyttää ja ei saa itseään potkittua edes liikunnan pariin. Vaikka juuri sitä mieli ja kroppa juuri nyt kaipaisi!

Miten teillä rakkaat lukijani on joulukuu lähtenyt käyntiin?
Mä vähän lupailin, että juhlistamme joulukuun alkua mieheni kanssa kunnon kahdenkeskisillä pikkujouluilla. Toisin kävi. Meidän auto on ollut nyt viikon verran korjauksessa, joten kauppareissu piti tehdä junalla ja junat nyt kulki perjantaina miten kulki. JOten emme jaksaneet kaupasta raahata kuin välttämättömimmät. Päätettiin, että itsenäisyyspäivänä sitten senkin edestä. Meille tulee nyt mieheni veli ja luultavasti isäkin syömään itsenäisyyspäivänä. Kiva, kun on kunnon syy laittaa pöytä koreaksi :)

Vaikka kunnon pikkujouluja emme viettäneetkään, pukeutui koti kuitenkin joulutunnelmiin. Seuraavaksi vähän kuvamateriaalia kotimme jouluisista valoista.





Ikean adventtikynttilät

Class Ohlsonilta


Class Ohlsonilta (150cm)

Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Täytyy ensiksi myöntää, että kuvaajassa on vikaa, mutta niin on kamerassakin. Kyllä se on vaan alettava tosissaan säästämään järkkärikameraa varten. Keväällä tarvii, kyllä sitten mennä valokuvauskurssille. Haluan ottaa kauniita tunnelmallisia kuvia. Se olisi niin upeata tallentaa kuviin kaikki kaunis mitä silmät näkee!

Meidänkin koti oli paljon tunnelmallisemman näköinen kuin näissä kuvissa. En vaan osannut vangita sitä kaunista tunnelmaa. Toi alin kuva näyttää pieneltä normaalilta tähdeltä, mutta oikeasti se on jättimäinen! Tähden halkaisija on 150cm!! Voitte kuvitella et on melkoinen. Mutta on se upea. Meillä on iso olkkarin ikkuna, johon se sopi upeasti. (Class Ohlsonilta).

Sitten tarjottaviin. Lauantaina ei herkuteltu mitenkään perinteisellä jouluruualla, vaan tehdiin parmankinkku-rucola -pizzaa. Oli kyllä ihan superhyvää. (ohje löyty Ruokaohjeita välilehdeltä)





 
 
 
Pizzaa herkuteltiin lauantaina, mutta eilen ensimmäisen adventin kunniaksi leivoin joulutorttuja. Ja avasimme glögikauden.
 



 
 
 
 
 
Siinä pikainen päivitys meidän viikonlopusta. Kertokaahan minulle millainen vkl teillä oli ja miten vietitte ensimmäisen adventin.
Onko teillä jo jouluvalot?
 
Kuulemisiin!
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit. Se lämmittää sydäntäni!