Sivut

Kiireinen viikko takana

Heippa,

Anteeksi taas pitkä tauko bloggailussa.
Olen ollut työpäivien jälkeen todella väsynyt, mutta silti on pitänyt lukea yhteen tärkeimmistä tenteistä. Se tentti on nyt onneksi ohi! Tenttisalissa tuntui hyvältä, mutta olen oppinut, ettei se välttämättä tarkoita, että tentti olisi mennyt hyvin.
Pitäkää kuitenkin kaikki peukut pystyssä, että meni ainakin läpi ja saisin hyvän arvosanan. Näin ollen valmistuminen olisi taas askeleen lähempänä!!
Mitäs teille, lukijani, kuuluu?
Jee..olen saanut ensimmäisen virallisen lukijan...kiitos ihana Janika O.!! Toivoisin niin paljon lisää lukijoita. Tuntuu aina välillä turhauttavalta kirjoittaa, kun en tiedä lukeeko kukaan minun sepustuksiani!?

Huh, olipas avautuminen kärkeen.
Tosiaan reissussa ollaan oltu. Torstaina lähdettiin suoraan töistä ajelemaan Porin suuntaan. Mummulla yövyttiin. Perjantaina oli taas aikainen herätys, tentti ja sitten iltapäivällä mentor-tapaaminen. Eli tosiaan liityin mukaan yliopistomme järjestämään mentor-ohjelmaan. Sain mentorikseni 72-vuotiaan pitkän linjan henkilöstöhallinnon asiantuntijan. Uskon, että häneltä saan paljon tarvittavia ohjeita, neuvoja ja kannustusta urallani. Päivittelen jatkossa sopivassa määrin meidän keskusteluita.

Jouluhurmos alkaa kasvamaan entisestää, kun opiskelustressi pikku hiljaa laskee jokaisen palautustyön ja tentin jälkeen. Sekä, sain mummultani ihanan Kotivinkin joululehden!
Lehti on pullollaan ihanaa joulusisustusta, leivontaa ja askarteluvinkkejä. Jätin lehden vielä toistaiseksi äidilleni luettavaksi, koska en ehdi toistaiseksi paneutumaan jouluaskarteluihin.
Kuinka moni teistä on jo tutustunut ihanaan lehteen?
Jos ette ole ehtineet, suosittelen lehden ostamista!
Onko teillä jotain suosikki joululehteä, jonka joka vuosi hankitte?

Kai sitä täytyy lähteä täyttämään jääkaappia ensi viikko varten.  Saa tehtyä töihin eväät ja muutenkin. Nyt olisi tarkoitus paneutua ruokavalio kuvioihin kunnolla, kun elämä alkaa olemaan mallillaan pikku hiljaa. Postailen ens kerralla enemmänkin ruokavaliosta ja mitä muutoksia suunnittelen. Sekä luvassa on paljon sisustuspostauksia..olen niin sisustusinnoissani!

Mutta lähden nyt kauppaan ja sitten opiskelun pariin!
Mukavaa alkavaa marraskuista viikkoa teille kaikille tasapuolisesti!

Kuva
-Johanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit. Se lämmittää sydäntäni!